Astelen pimeitä mukulakivikatuja kohti Dover´s Innia. Se on ollut vakituinen ajanviettopaikkani jo kauan ja tunnen melkein kaikki kävijät sieltä, paitsi satunnaiset eksyjät. Sumu peittää maan kulkiessaan eteenpäin. Nostan hattua tutuille daameille, jotka ohittavat minut kadun toisella puolella. Vankkurit kolistelevat ohitseni ja hetkeksi ilman täyttää hevosen oma tuoksu viemärilöyhkään lopulta sekoittuen. Liikenne on vilkasta ja keskityn luotsaamaan tietäni lihamassojen läpi kohti määränpäätäni. Ajatuksistani minut herättää lehtiä kaupusteleva poika, joka on tuskin täysi-ikäinen. Hän kailottaa kovaan ääneen päivän pääuutisia, jotka ovat aina poliittisia tai liittyvät veitsimurhaajaan, joka vavisuttaa Lontoota. Kauhun harso on kietonut tätä paikkaa useamman päivän. Lippa suorassa myyjä yrittää hieman tungettelevasti ansaita elantoaan. Kadun yleinen koppalakki ilmaantuu seuraavan nurkan takaa ja vilkuilee minua epäluuloisen näköisenä. Kohotan silinteriäni ja ohitan hänet pysähtymättä. Hän seuraa minua katseellaan.
Tämä yö on erilainen, vakuutan itselleni, vaikken sitä uskokaan. Kaikki yöt ovat aina erilaisia, jatkan itseni vakuuttelua ja alan tulla hilpeälle tuulelle. Hilpeyteni kasvaa askel askeleelta. Tuo tunne kietoo minut ilon kaapuun ja alan huomaamattani vihellellä.