Astelen pimeitä mukulakivikatuja kohti Dover´s Innia. Se on ollut vakituinen ajanviettopaikkani jo kauan ja tunnen melkein kaikki kävijät sieltä, paitsi satunnaiset eksyjät. Sumu peittää maan kulkiessaan eteenpäin. Nostan hattua tutuille daameille, jotka ohittavat minut kadun toisella puolella. Vankkurit kolistelevat ohitseni ja hetkeksi ilman täyttää hevosen oma tuoksu viemärilöyhkään lopulta sekoittuen. Liikenne on vilkasta ja keskityn luotsaamaan tietäni lihamassojen läpi kohti määränpäätäni. Ajatuksistani minut herättää lehtiä kaupusteleva poika, joka on tuskin täysi-ikäinen. Hän kailottaa kovaan ääneen päivän pääuutisia, jotka ovat aina poliittisia tai liittyvät veitsimurhaajaan, joka vavisuttaa Lontoota. Kauhun harso on kietonut tätä paikkaa useamman päivän. Lippa suorassa myyjä yrittää hieman tungettelevasti ansaita elantoaan. Kadun yleinen koppalakki ilmaantuu seuraavan nurkan takaa ja vilkuilee minua epäluuloisen näköisenä. Kohotan silinteriäni ja ohitan hänet pysähtymättä. Hän seuraa minua katseellaan.
Tämä yö on erilainen, vakuutan itselleni, vaikken sitä uskokaan. Kaikki yöt ovat aina erilaisia, jatkan itseni vakuuttelua ja alan tulla hilpeälle tuulelle. Hilpeyteni kasvaa askel askeleelta. Tuo tunne kietoo minut ilon kaapuun ja alan huomaamattani vihellellä.

Yön Lapsi osa 3

Noiden lapsien tapaaminen oli todellakin hieno sattuma. Mielialani nousi kummasti, mutta siitä huolimatta pimeä verho ympäröi minua. Vaivun huomaamattani muistoihini ja kävelen konemaisesti eteenpäin huomaamatta, vai välittämättä, vastaantulijoista. Kylmä tuuli puhaltaa kadulla ja ihmiset kietovat takkejaan tiiviimmin ympärilleen. Tunnen viiman purevan voiman ja kiristän askeleitani. Kadun lamppujen valossa vaellan kohti taloa, jota kodikseni olen tottunut sanomaan. Avaan raskaan oven ja astun halliin, joka tervehtii minua tyhjyydellään.
Koko elämäni tuntuu menneeltä ainoan rakkaani mukana. Ainoa toiveeni on, että mustahuppuinen hahmo tulisi ja katkaisisi köynnökseni, joka on jo kasvanut liian kauan näinä suruntäyteisinä aikoina. Suolainen neste, jota kyyneleiksikin sanotaan, on ollut uskollinen seuralaiseni halki aikojen. Lapset, nuo viattoman silmuillaan olevat köynnökset, poistivat synkkuuden esiriipun edestäni hetkeksi, mutta esityksen jälkeen on vanhan tuttavan jälleen laskeuduttava parrasvalojen sammuttua. Tyhjiö sisälläni vaatii jälleen kerran uhrinsa.
Astelen kaarien kaiun halki läpi sokkelon. Ennen lopullista ratkaisua päädyn keittiöön. Tartun lasiin ja kaadan omaa huumettani, addiktiotani, lasin täyteen. Katselen tuota eliksiiriä aikani. Ihailen sen olemusta, sen kaunista väriä. Liikautan lasiani ja punainen järvi heilahtelee läpinäkyvien aitojen reunoja pitkin jättäen jälkeensä valumia. Tarkkailen lumoutuneena tuon meren liikehdintää ja alan tuntea itseni huonovointiseksi. En enää näe merta, vaan klöntin, jota sieluksikin sanotaan. Tunnen vatsani kääntyvän sisälläni ja heitän astian vihaa ja vastenmielisyyttä tuntien pois alustaltaan. Se jatkaa liikerataansa aina kiinteään maaliinsa asti. Osuma aiheuttaa räjähdysmäisen reaktion ja lasia lentää joka paikkaan. Seinät värjäytyvät karmiininpunaisista valumista. Kiroan itsekseni, mutten kadu tekoani. Sehän johtui vain inhimillisestä tunteesta ja sen purkautumisesta. Onko malja läikkynyt yli äyräidensä?

Yön lapsi osa 2

Kiroan tuuriani ja toivon, etten olisi noussut vuoteesta tänä iltana todistamaan jälleen lajitoverini raakaa murhaa, joka tapahtui hallituksen mukaan yhteiskunnan parhaaksi. Kaikkien yhteisten rauhallisten vuosien jälkeen meitä puukotetaan selkään. Nopeutan askeleitani ja poistun pikaisesti paikalta. Suolainen tippa puristuu silmäkulmaani ja lähtee valumaan puroa poskeani pitkin. Voi miksi juuri sinä? Huudan änen nimeaan sisälläni kyyntelten valuessa poskillani. Huomaamattani alan juosta ja löydän itseni syrjäisestä porttikongista nyyhkyttämästä. Voi Anne, pitikö sen juuri olla sinä? Huudan hänen nimeään tuskan repiessä sydäntäni kappaleiksi. Vilkaisen ohikulkevia sieluja vailla mielenkiintoa ja muutamat heistä heittävät minulle lantin tai pari. Pateettiset olennot! En tarvitse almujanne! Olen korkeammalla tasolla kuin te tulette koskaan olemaan! Te olette vain ravintoa, pelkkää lihaa ja elämän nektaria.
Nousen seisomaan ja vilkaisen molempiin suuntiin. Katu loistaa tyhjyydellään. Jostain kaukaa kuuluu kikatusta ja muuta puheensorinaa. Taas pahuksen nepoxin käyttäjiä. Pilaavat aivonsa hetken helpotuksen vuoksi. Ei se vie tuskaa pois enempää kuin vinna tai vanhanajan huumeet. Se on vain harhaa. Otan askeleen pois hämärästä turvastani ja sukellan kadulle. Kiiruhdan ohi ikkunoiden ja raskaiden ovien. Kävelen eteenpäin, vaikka jalkani tuntuvat harvinaisen kipeiltä. Tuo kipu tuntuu jumalalliselta. Luulin kadottaneeni tuon tunteen ylittäessäni rajan. Rajan pimeälle puolelle, jolla kaikki neoyhteiskunnassa tuntuvat elävän. Voi kumpa olisin tiennyt enemmän ennenkuin valintani tein. Kumpa olisin tiennyt maailman rappion ja julmuuden. Enää en voi kuin voivotella. Silti uteliaisuus johtaa minua eteenpäin pimeällä tielläni, jonka erheen kautta olen valinnut. Tulen jölleen tutuille kulmille. Katuvalot luovat keinotekoisen valon kadulle. Erään lampun alla seisoo pieni poika kauppaamassa jotain lehteä. Katselen poikaa ja tunnen toivoa ihmiskuntaa kohtaan. Kukaan ei kiinnitä pieneen kauppiaaseen minkäänlaista huomiota, vaikka poika sitkeästi yrittää saada ihmisten huomion. Hän vilkaisee sivulleen ja ilahtuu. Hänen sisarensa tulee häntä kohti ilmeisen iloisena kantaen leipää. Kävelen pojan luo ja hän kavahtaa taaaksepäin. Hymyilen ja hän rauhoittuu.
-Haluaisin ostaa lehden.
Poika antaa minulle lehden ilahtuneena sisaren seisoessa vieressä tarkkaillen kadun hiljenevää elämää.
-Kauppa ei taida käydä kovin hyvin?
-Ei sir. Kukaan ei huomaa minua, koska olen liian pieni, poika sanoo.
-Ette näytä kovin vanhoilta. Mitä teette kadulla tähän aikaan? Täällä on vaarallista.
-Ei ole mitään paikkaa mihin mennä ja pitäähän minun ruokkia sisareni. Vanhempamme kuolivat muutama vuosi sitten jengisodassa. Siitä lähtien olemme eläneet kadulla. Pojan ääni murtuu hänen mainitessaan vanhempansa.
Taputan poikaa pään päälle ja annan hänelle ylimääräistä rahaa sekä kehotan olemaan varovainen. Pojan silmöt loistavat ja hänen sisarensa tulee katsomaan tapahtumia. Hänen sisarensa huudahtaa ja kiittelee kovasti. Jatkan matkaani heidän katsellessa minun loittonevia askeleitani. Tunnen sydämeni täyttävän lämmön hehkusta.

Yön Lapsi osa 1

Makaan vuoteellani voimattomana, haluttomana kohtaamaan uuden yön haasteet. Astumaan kadulle sen törkyjoukon sekaan. Voi kumpa olisi olemassa vaihtoehto, toinen elämäntapa, saati sitten elämä. Miksen edes voi herätä normaalisti, vaan päässäni soi tuhansien kasvottomien muodostama kaoottinen huuto, joka täyttää pääni. Tämä on kiroukseni, henkilökohtainen infernoni, jonka kohtaan joka yö. Joka yö kuoro tuntuu kasvavan uudella suulla ilman kasvoja. Kaikki päättyy päättyy vasta kuoltuani, tultuani tuhkaksi maan. Huokaisen syvään. Tässä on oma hienostuneen kieroutunut viehätys, tai ehkäpä alkukantainen, vietti, joka saa minut jalkeille joka yö yöltä, aina vaan uudelleen. Joka ikinen yö saan varoa askeleitani, jotka niin uhkaavina kaikuvat jalkakäytävillä ja tuubeissa. Joka yö vaarannan henkeni astuessani ulos kodistani, linnastani, joka muodostaa oman häkkini. Joka yö. Ilman vaihtoehtoa. Sitä kai sanotaan selviytymisen vietiksi. Tuo vietti on ajanut minua jo kauan, liian kauan. Vielä jonain päivänä astun vapauteen. Tuo päivä on vielä edessä, totean ja nousen jalkeille silkkilakanoiden syleilystä.

Lattia on kylmä ja se saa varpani kipristymään. Kävelen avaran makuuhuoneen ikkunan eteen ja raotan punaista samettiverhoa. Koko piha kylpee yön vihaisessa viitassa,ei valoa laske sisälleen. Kohotan katsettani ja tarkkailen kadulla vellovaa biomassaa. Kaukaa kuuluu jälleen luotien tuttu ropina ja joku sielu pääsee vapauteen, pakoon elämän taakasta. Tunnen lievää kateutta ja suljen esiriipun kadun näytelmän eteen rauhallisin liikkein. Kävelen kaapilleni, joka on vanhanaikainen, kuten kaikki muukin talossani. En pidä uudesta tekniikasta, joka on kuulemma tehokkaampaa. Olen elänyt tarpeeksi kauan arvostaakseni pienia asioita. Tunnen janon suonissani. Riuhtaisen kaapin oven auki ja tarkkailen vaatteitani. Siirtelen ja hypistelen ripustimilla roikkuvia vaatteita, joista jokainen voisi kertoa tuhat tarinaa. Lopulta löydän etsimäni ja hymyilen. Kurotan kädelläni täysin tumman puvun kaapista ja puen sen ylleni. Vilkaisen itseäni nopeasti peilistä ja suljen kaapin mahonkisen oven. Kävelen ripeästi ulos makuuhuoneestani käytävään, josta pääsee kaikkialle talossa. Astelen rappuset alas tultuani käytävän päähän ja menen ulko-ovelle. Kuulen tuulen ulvovan ja sieppaan takin naulakosta. Kuulen kaikenlaisia ääniä ulkoa. Ne muodostavat orkesterin ja soittavat sekavaa sinfoniaa lausuen samalla ruonoa, kertoen tuhat tarinaa. Huokaisen syvään ja astun kuistille. Lukitsen oven ja laitan hälyttimen päälle. Asuntomurrot ovat vain lisääntyneet viime vuosina. Ei ihmekään, sillä työttömyys on suuri ja huumeiden käyttö melko yleistä. Suuret huumekauppiaat käytännössä omistavat koko kaupungin. Kaikki on muuttunut viime vuosisatoina, ehkä jopa liikaa. En ole pysynyt mukana kehityksessä. Astun kuistilta yön pimeyteen silmät valppaina. Kävelen portille ja se aukeaa äänettömästi. Suljen sen perässäni ja ajaudun virran vietäväksi. Kävelen alas katua seuranani työssäkäyvät ihmiset, huumekauppiaat, poliisi ja muu yhteiskunnan pohjasakka. Muistelen menneitä aikoja ja havahdun nuoren miehen törmätessä minuun. Pyydän anteeksi ja jatkan matkaani alas entistä Mannerheimintietä. Nykyisin silläkään kadulla ei ole nimeä, kaikki ovat anonyymejä katuja. Kaikesta huolimatta ihmiset löytävät aina perille. Taksi liitää pääni yläpuolella sekoittaen tukkaani. Sukaisen hiukset kasvoiltani ripeällä huitaisulla. Kävelenyhä vain eteenpäin pilvenpiirtäjien sokkelossa, kunnes huomaan jotai häiriötä kadulla. Ihmiset huutavat ja osoittelevat kehän sisälle. Tunkeudun eteenpäin kuin varas nähdäkseni tutut kasvot vääristymässä irvokkaaseen ilmeeseen. Syyttävä sormi osoittaa minua. Hahmon takaa paljastuu suurikokoinen mies mastapunaisessa asussa. Miehen terävät silmät tarkkailevat minua ja yritän skoittua väkijoukkoon, joka alkaa hajaantua.
Yritän häivyttää miehen katseen, mutta hänen silmänsä tuntuvat polttavan reiän selkääni.